Luoksetulo ja seuraaminen…..

Ehdoton luoksetulo on taito, mikä voi pelastaa koiran hengen.

Pennun luoksetulon opetuksessa on syytä pitää mukanaan

makupaloja. Pentua houkutellaan luokse, ja aina, kun se tulee, se

palkitaan. Pennulle luodaan mielikuva, että omistajan luona on

maailman paras paikka, siinä ei tapahdu koskaan mitään pahaa.

Pentua ei kutsuta luokse rangaistavaksi, vaan kutsulla

luoksetuleminen on aina miellyttävä kokemus.

Jos pentu puuhailee esim. pihalla omiaan, eikä kiinnitä huomiota

omistajan tekemisiin, voi omistaja mennä piiloon siten, että pystyy

tarkkailemaan pentua. Ennen pitkään pennulle tulee hätä, ja se etsii

omistajan. Tämä on yksi tapa harjoitella koiran kontaktinpitoa –

pennulle ei olekaan enää itsestään selvää, että omistaja on siellä

jossain perässä, ja juoksee kyllä sitten kiinni, kun tarvis on.

Asioiden tulee tapahtua omistajan ehdoilla, ja jos pentu ei tule

luokse, omistaja ei automaattisesti mene pennun luokse, vaan

esimerkiksi vaikka lähtee toiseen suuntaan karkuun. Tehoaa

erinomaisesti varsinkin sellaiseen pentuun, jonka laumavietti on

vahva. Kaikilla pennuilla näin ei kuitenkaan ole. Silloin on etsittävä

keinoja tehdä luoksetulosta niin ylivoimaisen miellyttävää, että se

voittaa koiran itsenäisyyden.

Pennun kutsumisessa ja käskemisessä on aina muistettava ajoitus.

Jos pentu esim. leikkii muiden pentujen kanssa, on täysin turhaa

mennä huutelemaan sitä, ja heikentää näin kutsun ehdottomuutta.

Pentu kannattaa pyytää luokse ennemminkin silloin, kun se leikin

väsyttämänä ottaa huilitauon. Näin parhaimmillaan vahvistetaan

ennestäänkin luoksetulon tehoa.

Palkitseminen

Koiran palkkauksessa on tärkeää se, että palkkaustapa valitaan

koiran mukaan. Jos koira ei ole ahne, vaan tykkää mieluummin

leikkiä, sen voi palkata koulutuksessa vaikkapa pallolla tai patukalla.

Jos taas leikkiminen ei ole niin iso juttu, ovat makupalat

mahdollisesti hyvä vaihtoehto. Joillekin toimii parhaiten laumavietin

käyttö.

Kuitenkin on muistettava, että koiran koulutus ja palkkaaminen

perustuvat vietteihin. Jos vietti on tyydytetty, ei koiralla ole paras

mahdollinen motivaatio. Eli esimerkiksi makupalojen käyttö

koulutuksessa perustuu saalis- / ravinnonhankintaviettiin.

Viettiärsyke on tällöin nälkä, viettipäämäärä nälän tyydyttyminen.

Mikäli koira on kylläinen, makupalan teho on heikko, sillä koiran

viettivire ei nouse. Nälkäiselle koiralle sen sijaan makupala voi olla

erinomaisen hyvä palkkauskeino. Eli, makupalaa käytettäessä

ruokinta ajoitetaan niin, että koira on nälkäinen treenatessa, lelulla

palkatessa koiralla on halu leikkiä ja ”saalistaa” ym. Pikkupennulle

vaivattomin ja paras keino lienee ruoka palkkana, sillä hampaiden

vaihtumiset ym. ajat tuovat ongelmia esim. leikkihalukkuuteen.

Seuraaminen ja sivulle pennun kanssa

Seuraamisliikkeen kouluttaminen voidaan aloittaa melkein heti kun

pentu tulee kotiin. Liikkeen kouluttaminen alkaa kontaktilla ja sen

harjoittamisella. Kun saavutat koiraasi hyvän kontaktin,

seuraamisesta tulee innokas ja hyvä. Hyvä ja kestävä kontakti on

pohja kaikelle koiran kanssa tekemiselle. Eli aina kun leikit pennun

kanssa, tai kutsut sen luoksesi, tai annat ruoan, tai lähdet sen kanssa

ulos, kun se istuu edessäsi ja ehkä katsoo silmiisi, se saa makupalan

tai muun hyvän palkinnon esim. leikkivälineen (pallo / rätti).

Huomaa kuitenkin, että palkkion on tultava ylhäältä päin aina.

Pentua palkitaan aina kun se katsoo kasvoihin, siis silmiisi, kun

pennun kanssa leikit tai opetat sille jotain.

Sivulle ja seuraamisen alkuopetus

Vähitellen pentua opetetaan tulemaan sivulle. Toisin sanoen sitä

ohjataan esim. makupalan avulla tulemaan vasemmalle sivulle. Voit

samalla toistaa ”käskyä” sivulle. Kun pentu on siirtynyt oikeaan

paikkaan sivullesi, katsoo kasvoihin / silmiin, annat sille makupalan

tai lelun kasvoistasi päin: ylhäältä. Pennun ei vielä tarvitse osata

istua sivullasi. Riittää, kun se tulee oikeaan paikkaan vierellesi ja

katsoo sivua ylös. Muista kehua ennen kun annat palkkion.

Voit opettaa varsinaista istumista käskystä ihan erikseen omana

harjoituksena.

Kun pentu joskus on sivullamme, otamme yhden lyhyen askeleen

eteenpäin sanoen samalla ”seuraa”. Yleensä pentu lähtee mukaan

uteliaana. Jos ei, voit houkutella sitä makupalan tai lelun avulla. Kun

pentu on oikealla pailla sivullasi ja tulee mukaan sen yhden askeleen

verran, kehut ja annat taas palkinnon ylhäältä päin. näitä toistoja voit

tehdä muutamia peräkkäin kerrallaan. Muista kuitenkin, ettet

kyllästytä pentua liian pitkäkestoisella harjoituksella.

Nämä alkuharjoitukset on hyvä aloittaa kotona, missä ei ole muita

häiriöitä eikä myöskään mahdollisia perheen muita koiria paikalla.

Eri liikkeiden harjoitukset on hyvä aina aloittaa makupaloilla

palkitsemisella ja silloin kun pentu on nälkäinen. Jatkossa makupalat

vaihdetaan lelulla / rätillä palkitsemiseksi.on luoksetulo on taito, mikä voi pelastaa koiran hengen.

vaihdetaan lelulla / rätillä palkitsemiseksi.

Kivoja harjoittelu hetkiä ,pentusi kanssa!!

T:Kennel Lady`s Trick

Elisa Toivola